Siirry sisältöön

Tulevat tapahtumat

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
12 kuukautta sitten
Mynämäen kunta

Mynämäen varhaiskasvatuksessa on haettavana
1. Päiväkodinjohtajan viransijaisuus Vaahteramäen päiväkotiin 1.8.2023 – 30.7.2024 (mahdollisesti jatkuu pitempään) Työavain 534456
Vaahteramäen päiväkodissa on 7 lapsiryhmää, vauvoista esiopetusikäisiin. Esiopetusryhmistä toinen on luontoryhmä, joka toimii pääosin ulkona ja kodassa. Henkilöstöä on reilut 20 ja lapsia noin 115.
Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja henkilöstöjohtamisen taitoja, pedagogista osaamista, kehittämismyönteisyyttä ja organisointikykyä. Toivomme sinulta ajantasaista digitaalista osaamista. Edellytämme hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Mynämäessä pääset osaksi varhaiskasvatuksen kannustavaa johtoryhmää, joka tekee yhdessä työtä lapsen kasvun, kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin puolesta. Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn lisäksi maksuttomia liikuntavuoroja, hyvän ja toimivan työterveyshuollon sekä liikunta- ja kulttuurietuja.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 31§ ja 75§ mukainen päiväkodin johtajan kelpoisuus. Tehtävässä noudatetaan 3 kk:n koeaikaa. Palkkaus OVTES:n mukaisesti, 3 171 €/kk

2. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan virka 1.8.2023 alkaen
Työavain 534494
Varhaiskasvatuksen erityisopettajana toimit asiantuntijana erityisvarhaiskasvatuksen osalta lapsen yksilöllisen opetuksen, kasvatuksen ja hyvinvoinnin kokonaisuudessa. Suunnittelet ja kehität tukitoimia ja tuen prosesseja inkluusion periaatteiden mukaisesti luontevaksi osaksi koko lapsiryhmän toimintaa yhteistyössä päiväkodin johtajan, perheiden, varhaiskasvatuksen henkilöstön ja eri asiantuntijatahojen kanssa. Varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijana ja erityisopettajana näet pedagogiikan, lapsen tuen ja oppimisen kokonaisvaltaisena, lapsen osallisuutta korostavana toimintana, jossa jokainen hetki on arvokas.
Mynämäen varhaiskasvatuksessa työskentelee lisäksesi kaksi erityisopettajaa, kollegiaalinen tuki on hyvä. Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn lisäksi maksuttomia liikuntavuoroja, hyvän ja toimivan työterveyshuollon sekä liikunta- ja kulttuurietuja.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 30§ varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuus. Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Palkkaus OVTES:n mukaisesti, 3 070 €/kk.

Tehtäviin valittujen on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (laki 504/2002).
Mynämäen kunta on savuton työpaikka.
Hakemukset 9.6.2023 klo 12.00 mennessä kuntarekryn kautta.
Lisätietoja: varhaiskasvatusjohtaja Erja Santanen, p. 044 435 6623 päiväkodin johtaja Janina Vuoristo, p. 040 705 7789
... See MoreSee Less

Kevättuulen luontopolku☘️🌿🌲🌳🪨🌷🐌🐇🦋

Tervetuloa LUONTOPOLULLE Vaahteramäen päiväkodin/Kunnanviraston takana olevaan puupuistoon!

Puupuistoon ovat Mesimarjojen ja Vekaravintin päiväkotiryhmät toteuttaneet luontopolun, jossa on kahdeksan toiminnallisia tehtäviä sisältävää rastia. Polku on avoinna pe 26.5.- to1.6.

Mukavaa tekemistä lasten kanssa vaikka viikonloppuna!😊

Voit jakaa polulla ottamiasi kuvia somessa aihetunnisteilla
#kevättuulenpolk #kevätseurant #luontoliitto
... See MoreSee Less

Takaisin sivun alkuun